perjantai 27. maaliskuuta 2015

Takatalvi tuli?

Ihanan lämmin maaliskuu vaihtui aivan käsittämättömän jäätävään tuuleen ja kylmyyteen. Joten on ihan hyvä keskittyä lämpöisiin asioihin kuten neulenurkkauksen ilmeen siistimiseen ja neulomiseen.

My knitting corner, part one

My knitting corner, part two

My knitting corner, part three

Ikeasta tuli haettua kaksi kalustetta tähän tarkoitukseen: Sprutt-lipasto ja Råskog-tarjoiluvaunu (josta olen haaveillut jo pari vuotta). Myös herra Kani lähti mukaan ja muutti meille. Lipastoon tuli laitettua jämälangat (ylimmät laatikot) ja sitten muita lankoja. Ihan kaikki ei mahtuneet, mutta on tuo seinusta huomattavasti siistimpi. Lipaston päälle mahtui peltipurkkikokoelma. Råskogissa on keskeneräisiä töitä, mutta koska niitä on niin paljon tällä hetkellä, osa on koreissa odottamassa vuoroaan.

Koska tuli yhtäkkiä niin kylmä, on ollut paljon motivoituneempi tekemään valmiiksi kaksi tosi lämmintä neuletakkia.

KC, wip

BlueSandCardigan, wip

Kunhan nuo kaksi valmistuvat, pitää miettiä mitä seuraavaksi neuloisi. Jostain syystä tekisi mieli neuloa violetti-pinkki-oranssi raitaneuletakki. Jos vaikka sen myötä ilmakin lämpenisi.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Keskiviikon keskeneräinen: Afrikankukkadino

On taas keskiviikko. Joku saattaa muistaa viime viikolta ne ostamani Nallet? No, vaihdoin lennossa projektia. Joku huuteli tsemppausapua älyttömän suositun afrikankukkahipon tekemiseen, kun niiden afrikankukkien virkkaaminen on the go on niin rasittavaa. Muistin siitä, että minulla on ostettuna saman suunnittelijan afrikankukkadino-ohje ja rupesin sitten saman tien virkkaamaan afrikankukkia.

Africa flowers in the sun

Olen noita aina muutaman virkannut illassa. Sen sijaan, että virkkaisin yhden kerrallaan ja sitten yhdistäisin saman tien, päätin virkata ensin kaikki kukkaset ilman viimeistä yhdistävää kerrosta ja sitten vasta sommitella ja yhdistellä kukkaset toisiinsa. Palojen yhdistämiseen käytän valkoista Nallea vuodelta miekka ja kirves. Pyrin myös siihen, että kaikki kukat ovat eri näköisiä.

Mulla on koriin kerättynä kaikki Nallet, Maijat ja kumppanit. Tavoitteena on, että vuoden lopussa korissa ei olisi enää jäljellä juurikaan lankaa. Katotaan miten käy. Tän dinoprojektin jälkeen pitänee neuloa lapasia hyväntekeväisyyteen. Ja sitten ehkä sukkia? Tai lisää dinoja.

Tänään on luvassa pikainen kahvi/teehetki kaverin kanssa ja sen jälkeen PMMP:n dokumentin näkeminen Kinopalatsilla. Saatan käydä myös Snurressa. On siis luvassa kiva keskiviikko!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

True Friend

Hankin tässä taannoin Veera Välimäen ja Jojin yhteistyökokoelman Interpretations 2, koska halusin neuloa siitä joka ikisen neuleen. Nyt on ensimmäinen niistä valmis.

True Friend

Malli: True Friend (Veera Välimäki)
Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen väreissä Luumu ja Eiku-Munakoiso
Puikot: 3,75 mm ja 3,25 mm
Menekki: vain 259 grammaa!
Koko: modattu S
Fiilis: Voisin neuloa toisenkin!
Ravelryn projektisivu

Tämä malli oli se, johon huomio kiinnittyi ihan ensimmäisenä. Ja sen jälkeen moni neuloja teki tosi ihania versioita tästä. Joten pitihän sitä itse tämä neuloa.

Tästä voi vapaasti valita paljon pienemmän koon kuin normaalisti ottaisi. Itse neuloin XS ja S koon väliltä ja tuli tästä siltä aika tilava. Tässä mallissa aloitetaan neulomalla suorakulmiot eteen ja taakse, tein niistä muutaman sentin pidempiä. Raitoja tein XS-koon mukaan (koska lanka meinas loppua kesken). Hihoissa on silmukoita S-koon mukaan. Väinämöinen pehmentyy ihanasti pesussa, joten tätä voi pitää ihoa vasten. Hyvä tuli! Projektisivulla Ravelryssä on myös peiliselfie, mistä näkee jotenkuten miten tämä paita istuu päälle.

***
En meinannut ensin postata tänään ollenkaan, koska aamu alkoi suru-uutisilla. Rakas koirakaverini lähti tänä aamuna vihreämmille laitumille kirmaamaan. Mutta toisaalta Elmo oli tosiystävä, true friend. On outoa ajatella, että seuraavan kerran kun menen vanhemmilleni käymään, hän ei ole enää vastassa.

Tänään pohdinkin, että miksi sää on niin kaunis sinä päivänä, kun saa suru-uutisia?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Keskiviikon keskeneräiset

Koska viime viikko jäi välistä, tällä viikolla esittelyssä on kolme keskeneräistä työtä.

Kappa WIP

Veera Välimäen Kappa on villinnyt neulemaailman ja aika moni neuloo omaa versiotaan juuri nyt. Minäkin. Olin koko viime viikon työhakuvalmennuksessa ja neuloin siellä tätä. Kappa on sellainen projekti, jonka otan mukaan kun pitää mennä jonnekin ja odottaa (kuten labrassa), joten tämä ei tule vähään aikaan valmistumaan. Omassa versiossani päätin hieman leikkiä väreillä ja neulon vuorotellen värialueita ja niiden väliin raitoja.

DSC03691

DSC03695

Rililien BlueSand Cardiganin aloitin jo tammikuussa, mutta sitten hajosi se 3,5 mm puikko ja tämäkin jäi kesken. Viime viikonloppuna sain valmiiksi True Friendin enkä keksinyt minkä uuden projektin olisin aloittanut, joten katsoin läpi aikaisemmin keskeneräisiksi jääneitä. Otin tämän neuleprojektin kasasta ja päätin tehdä sen valmiiksi! Jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, tämä on valmis ensi viikkoon mennessä.

DSC03703

Olin eilen todella onnellinen, koska löysin pitkään kadoksissa olleen 3 in 1:in, jonka aloitin viime syksynä Dropsin Alpacasta. Tämä katosi muutossa ja luulin sen kadonneen lopullisesti, mutta se olikin kenkäpussissa! Loogisin paikka neuleprojektille, eikös?

Että sellaista tänään.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Virkkausmania iskee

Mistä tietää, että kevät on alkanut? Kahdesta asiasta. Siitä, että aamulla herää nenä tukossa ja silmät kutisten, koska ei ole muistanut aloittaa allergialääkkeiden ottamista ajoissa. Ja siitä, että tekee mieli virkata ihan koko ajan. Minulla onkin siis kolme virkkausprojektia menossa samaan aikaan.

Ensimmäisenä on tietysti Sophie CAL. Olen tällä hetkellä menossa kuudennessa vihjeessä eli olen hieman jäljessä. Mutta tuskin se haittaa, ainakaan ei lopu virkattava kesken missään vaiheessa. Viitosvihje oli tuskainen taival, tein ihan koko ajan virheitä ja käytännössä melkein joka kierros on ainakin kerran purettu. Ainakin opin sen, että aina kannattaa lukea ohjeet kunnolla.

Sophie vol I, sixth clue on the making

Toisena on Oma Koppa -kirjasta aloitettu neliötakki. Tällä hetkellä ei ole mitään parempaa kuvaa kuin nämä Nallet, jotka ostin ihan varta vasten tätä virkkuutyötä varten (vaikka maaliskuussa ei pitäny ostaa lankaa...). Yllättävän kivoja värejä!

DSC03644

Kolmantena onkin toinen Sophie-peitto. Keväisin tulee kauhea tarve myös tyhjentää lankavarastoa ja mikä olisi parempi tyhjennysprojekti kuin muhkea peitto? Tää toinen Sophie tulee kaksinkertaisista ohuista langoista ja vähän paksummistakin. Tarkoituksena on käyttää tähän yksinäisiä keriä ja jämiä. En vielä osaa sanoa, tuleeko tästä hieno vai ei. Pitää ainakin värivalintojen kanssa olla tarkka, vaikka jämiä käytänkin.

Sophie vol II

Tänään pidän välipäivän virkkaamisesta, koska sormet jo kramppaa. Etenkin Catanian virkkaaminen rasittaa käsiä todella paljon. Tänään siis neulon villatakkia valmiiksi!

Mites muut, iskeekö teihinkin keväisin virkkausmania?

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tulin, näin, ostin...

... taitaa olla mottoni, kun käsityömessuille menen. Viime viikonloppuna oli Wanhan sataman kädentaitomessut Helsingin Katajanokassa. Minä kävin siellä lauantai-aamuna. Ja tällaista sieltä tarttui mukaan.

Wanhan sataman kädentaitomessut kevät 2015 saalis

Suunnistin heti ensimmäisenä Kerän ja Titityyn yhteispisteelle. Mun ei pitäny ostaa paitalankoja, mutta kävin hiplaamassa Langin Donegalia niin moneen otteeseen ja mikään ei tuntunut niin kivalta kuin se, joten ostin paidallisen. Nyt olen pohtinut mallia, mutta mitään sopivaa ei ole tullut vastaan. Taidan improvisoida. Donegalin lisäksi ostin kauniin vyyhdin madelinetoshin prairie-pitsilankaa ja Louhittaren luolan uutuuslankaa nimeltä Vedenneito.

Lankojen lisäksi ostin neljä sydämen muotoista keramiikkanappia, liivimekkoon pellavakangasta Raijan-Aitasta, japanilaisia kankaita sohvatyynyjä varten ja kolme korttia PaaPiilta (ei kuvassa). Olen hyvin tyytyväinen messuostoksiini.

Kävikö joku muu messuilla?