tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tulin, näin, ostin...

... taitaa olla mottoni, kun käsityömessuille menen. Viime viikonloppuna oli Wanhan sataman kädentaitomessut Helsingin Katajanokassa. Minä kävin siellä lauantai-aamuna. Ja tällaista sieltä tarttui mukaan.

Wanhan sataman kädentaitomessut kevät 2015 saalis

Suunnistin heti ensimmäisenä Kerän ja Titityyn yhteispisteelle. Mun ei pitäny ostaa paitalankoja, mutta kävin hiplaamassa Langin Donegalia niin moneen otteeseen ja mikään ei tuntunut niin kivalta kuin se, joten ostin paidallisen. Nyt olen pohtinut mallia, mutta mitään sopivaa ei ole tullut vastaan. Taidan improvisoida. Donegalin lisäksi ostin kauniin vyyhdin madelinetoshin prairie-pitsilankaa ja Louhittaren luolan uutuuslankaa nimeltä Vedenneito.

Lankojen lisäksi ostin neljä sydämen muotoista keramiikkanappia, liivimekkoon pellavakangasta Raijan-Aitasta, japanilaisia kankaita sohvatyynyjä varten ja kolme korttia PaaPiilta (ei kuvassa). Olen hyvin tyytyväinen messuostoksiini.

Kävikö joku muu messuilla?

3 kommenttia:

Soile kirjoitti...

Hipelöin tänään tuota Donegalia eräässä toisessa kaupassa. Oli aikas ihanaa. Kauppakori on tosin sinä vaiheessa jo niin täynnä, että jätin Donegalit, ainakin toistaiseksi, hyllyyn pötkölleen.

Emma kirjoitti...

Voi kun olisinkin käynyt! Mainiot ostokset :)

Ladetsu kirjoitti...

Soile, Donegal on tosi ihanaa lankaa, mutta edelleenkään en tiedä mitä siitä oikein neuloisi, kun sopivaa ohjetta ei ole tullut vastaan!

Emma, ehkä sä pääset myöhemmin tänä vuonna käymään messuilla? :)