keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Keskiviikon keskeneräinen: Afrikankukkadino

On taas keskiviikko. Joku saattaa muistaa viime viikolta ne ostamani Nallet? No, vaihdoin lennossa projektia. Joku huuteli tsemppausapua älyttömän suositun afrikankukkahipon tekemiseen, kun niiden afrikankukkien virkkaaminen on the go on niin rasittavaa. Muistin siitä, että minulla on ostettuna saman suunnittelijan afrikankukkadino-ohje ja rupesin sitten saman tien virkkaamaan afrikankukkia.

Africa flowers in the sun

Olen noita aina muutaman virkannut illassa. Sen sijaan, että virkkaisin yhden kerrallaan ja sitten yhdistäisin saman tien, päätin virkata ensin kaikki kukkaset ilman viimeistä yhdistävää kerrosta ja sitten vasta sommitella ja yhdistellä kukkaset toisiinsa. Palojen yhdistämiseen käytän valkoista Nallea vuodelta miekka ja kirves. Pyrin myös siihen, että kaikki kukat ovat eri näköisiä.

Mulla on koriin kerättynä kaikki Nallet, Maijat ja kumppanit. Tavoitteena on, että vuoden lopussa korissa ei olisi enää jäljellä juurikaan lankaa. Katotaan miten käy. Tän dinoprojektin jälkeen pitänee neuloa lapasia hyväntekeväisyyteen. Ja sitten ehkä sukkia? Tai lisää dinoja.

Tänään on luvassa pikainen kahvi/teehetki kaverin kanssa ja sen jälkeen PMMP:n dokumentin näkeminen Kinopalatsilla. Saatan käydä myös Snurressa. On siis luvassa kiva keskiviikko!

2 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Riemukkaan värinen dino tuloillaan!

Soile kirjoitti...

Tunnen piston sydämessäni, omat afrikankukat ovat olleet varmaan vuoden päivät haudattuna jonkun pussukan pohjalle, reppanat. Pitäisi jostain löytää se vire uudelleen.

Ja se sun True Friend versio oli tosi nätti. En sille mallille syttynyt ollenkaan, mutta kun värit ovat lähempänä toisiaan, kuten sinun versiossa, niin jopas jopas kun näyttää hyvällä.