maanantai 31. maaliskuuta 2014

Mallitilkuista

Ennen en neulonut mallitilkkuja. Mitä minä sellaisilla, ihan hyvin pystyn arvioimaan oman neuletiheyteni ja jos pieleen menee, niin aina voi soveltaa... tai purkaa. Sitten useamman pieleen menneen neuleen jälkeen päätin muuttaa tapojani ja aloin neulomaan niitä mallitilkkuja.

Mallitilkuilla säästää aikaa. Ainakin tiedän valmiiksi, jos tiheys on pielessä ja pystyn valmiiksi soveltamaan neuleeseen oikean koon. Aina mallitilkkuilu ei pelasta epäonnistumiselta. Joskus mallitilkku valehtelee tai koko tuli valittua väärin. Sille ei vaan voi mitään.

Mutta en minäkään aina neulo mallitilkkua. Tiettyjen tuttujen lankojen kanssa pystyn hyvin valitsemaan oikean puikkokoon. Sukkien, huivien ja pipojen kohdalla en tee ollenkaan mallitilkkuja. Jos lanka on uusi tuttavuus ja tiheyden arvioiminen on hankalaa, niin sitten neulon mallitilkun. Näenpähän miten lanka käyttäytyy pesussa, jos en mitään muuta.

Mallitilkkujen neulomisen motivoimiseen tarvitsin muutakin kuin sen, että tulee helpommin sopiva neule. Nimittäin kunhan mallitilkkuja on kertynyt tarpeeksi, niistä saa aikaan jotain todella kivaa. Lisäksi jostain syystä olen saanut päähäni, että pusero tai pontso (hih) mallitilkuista olisi kiva. Neulekaapu. Menee vielä muutama vuosi, ennen kuin sellainen onnistuu. Ellen sitten taiteile jämälangoista lisää tilkkuja kaveriksi. Hmm....

No kuitenkin, tässäpä olisi muutama mallitilkku:

mallitilkku1

Vuonna 2009 ostin ison kasan Sandnes Garnin Lanettia, koska ohje käski niin. Harmi vain, että ostin kahden puseron edestä lankaa. Nyt vuosien jälkeen ajattelin neuloa sen ensimmäisen paidan. Kunhan saisin päätettyä, että kumpi näistä laatikkopaidoista se olisi. Lankaa kun on enemmän kuin tarpeeksi.

mallitilkku2

Vuonna 2012 madelinetoshia tuli ensimmäisen kerran myyntiin Titityyhyn ja minunhan piti ostaa puserolangat. Olen aloittanut näistä langoista varmaan kolme neuletta. Nyt tilasin yhden vyyhdin lisää, jotta saan aikaiseksi Old Romancen. Kunhan neule on valmis, voin hiihdellä ympäri kämppää lukien ääneen Ylpeys ja ennakkoluuloa -ainakin teoriassa.

mallitilkku3

Vuonna 2012 kävin myös hamstraamassa Novitan Luxus Alpacaa viimeisistä poistomyynneistä. Tummanharmaata ja vaaleanharmaata. Jotain raidallista näistä piti tulla, mutta näköjään meni melkein pari vuotta, ennen kuin malli löytyi. Kaveriksi tuli niin ikään vuoden 2012 käsityömessuilta ostettu Manosin Silk Blend.

Joten tällaista sitten huhtikuussa! Antler onkin kohta jo valmis. Siihenkin meni vuoden 2012 lankoja 200 gramman edestä. Tänä vuonna ilmeisesti neulon pari vuotta sitten ostettuja lankoja?

Ps. Aloitin myös uuden varastontyhjennyspeittoprojektin. Tällä kertaa vuorossa on sporttivahvuiset villalangat. Yli kahdesta kilosta lankaa taitaa saada aika ison peiton aikaiseksi?

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Maaliskuun ajatuksia

Maaliskuu tuli ja meni. Se alkoi vähemmän hyvillä uutisilla ja on jatkunut aika... mielenkiintoisena. Bloggaamiseen ei ole ollut energiaa, vaikka kuvia olenkin ottanut. Toivottavasti huhtikuussa menee paremmin.

Myös neulomisien suhteen maaliskuu on ollut aika kivikkoinen. Aloitin neulomaan Taskutakkia. Innokkaasti neuloin puolitoista viikkoa ihan vain todetakseni, että nyt taisi tulla paha kakku. Joskus käy näin. Mallitilkun neulominenkaan ei aina pelasta katastrofilta.

Sitten joku linkkasi Antlerin ja se piti aloittaa saman tien. Siitä sentään tulee aikasta ihana onnistunut neule! Olen koittanut kuvata keskeneräistä neuletta, mutta sekään ei ole onnistunut. Huoh.

Olen myös antanut itselleni mahdollisuuksia ostaa uutta lankaa, mutta ei ole huvittanut. Olen vain ostanut lisälankaa kahteen projektiin ja puolisolle pipolankaa, kun hän pyysi kevätpipoa. Siinä se. En ole tahtonut ostaa edes iloisen värisiä keriä, jotta voisin inspitoitua niistä. Onko muutos hyvä vai huono, nooh... Kukkaro ainakin kiittää.

Sillä välin kun täällä ei mitään tapahdu, voitte kaikki inpiroitua värikkäistä raitasukkakuvista (no, on siellä myös värikkäitä kämmekkäitä ja muita kuvia).

Virkkaaminenkaan ei ole inspannut. Mua taitaa vaivata kevätplääh?