maanantai 31. joulukuuta 2012

Ja niin vuosi vaihtuu...

Ei sitä koskaan olisi uskonut, että vuosi 2012 loppuu. Olipa niin ikävä vuosi, että huh huh. Mietin tota jo marraskuun puolella ja silloin totesin itselleni, että kaipa sitä pitää olla ihan tyytyväinen siihen, että on vielä elossa.

DSC01332

Vuoden viimeisenä päivänä kävin ostamassa vuoden viimeiset lankaostokset. Lisäksi leivoin vuoden viimeisen mansikkapiirakan ja kävin vuoden viimeistä kertaa saunassa.

Huomenna on jo uusi vuosi. Onneksi.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululoma

Heipä hei taas! Joululoma on vihdoin täällä, se alkoi oikeastaan jo pari päivää sitten. Minulla on ollut tylsää, mutta sehän on ihan hyvä asia näin pitkän raskaan syksyn päätteeksi. Olen neulonut, syönyt suklaata ja levännyt. Joululoman kunniaksi kävin kampaajallakin ja tukka lyheni reippaasti.

Otin pari kuvaa tänään blogia varten. Ensinnäkin minä kerettiläinen kävin ostamassa kaupasta "villa"sukat ja kirjoneuletakin. Sukista en ottanut kuvaa, mutta neuletakista otin. Olen ihaillut tätä neuletakkia koko syksyn ja nyt ostin sen.

Cardigan

Aloitin joululomaneuleena Rikke-pipon. Lankana on Handun bfl-villalanka. Lanka poolautuu nätisti. Sitten kun tämä Rikke on valmis, neulon miehelle oman Rikken.

Pooling

Pipolankojen lisäksi otin mukaan keskeneräisen kirjoneuletakin, joka on aiheuttanut paljon pohdintaa. On todella vaikeaa arvioida, tuleeko kirjoneuletakista sopivan kokoinen vai ei. Toivotaan, että tulee.

Ainoa joululoman harmistus on se, että en ottanut yhtään huivilankaa mukaan. Minuakun nyt huivituttaisi todella paljon! No, jos ahkerasti neulon, niin pipojen ja neuletakin lankojen jämistä saan neulottua raitakaulurin.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pubineulontaa

Niin sitä vaan on jo joulukuu ja kohta vuosikin vaihtuu (ellei maailmanloppu tule ennen sitä...). Onpa ollut vuosi! Mietin jo, että mitenkä ikävä se on ollutkaan, kunnes tajusin olevani yhä elossa ja se on sentään positiivinen asia. Haha.

Viikko sitten oli iki-ihana pubineulontailta ja neuloin siellä juuri aloittamaani kaula-asiaa. Voisin nimittää sitä kauluriksi, mutta siitä tulee mieleen ne lapsena pidetyt ribbineuloskaulurit, joten kaula-asia olkoot suomennus englannin kielen sanalla 'cowl'. Tuubihuivi on tietysti toinen vaihtoehto, mutta kaula-asia huvittaa minua enemmän juuri nyt. Langat ostin siihen edellisenä päivänä kylmän ilman innoittamana. Oli niin jäätävä tuuli, että päätin kotiuttaa Lumoavan langan hyllyillä ollutta 5 onnetonta kerää Dropsin Limaa.

Särmä in progress

Ohje on uusimmassa ja viimeiseksi jääneessä 101 ideaa lehdessä. Voi minkä teitte kun lopetti ainoan järkevän suomenkielisen käsityölehden! Murr!

Särmä

Pari päivää sitten otin tarkemman kuvan tuosta kuviosta, joka kaula-asiaan syntyy. Tykkään. Kuviosta, langasta että väristä. Ehkä saan tämän valmiiksi ennen vuodenvaihdetta.

Lopuksi kuva-arvoitus pubineulonnasta: Kuka tunnistaa myssymallin, joka on hyvin suosittu oululaisten neulojien keskuudessa?

What is knitter's favorite hat pattern?