lauantai 24. marraskuuta 2012

Ei tullutkaan kämmekkäitä...

... vaan lapaset. En malttanut lopettaa väreillä leikkimistä ja koska tarvitsin lapasia, neuloin lapaset.

Mittens

Tykkään näistä. Nämä lapaset ovat todella pirteän väriset ja tulen aina hyvälle tuulelle näitä katsoessa.

Minä odotan jo joululomaa ja sitä, että saisi vaan olla, ettei tarvitsisi tehdä mitään. Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan tuskallisimmat. Tämä jatkuva pimeys ja vesisade eivät auta yhtään.

Lauantai-illan musiikkia: Lana del Rey, Lanan ihana ääni ja kauniisti sanoitetut kappaleet.

Ps. Minua on purrut pitsinvirkkauskärpänen. Mutta koska minulla ei ole 1,5 mm virkkuukoukkua, joudun nyt kärsimään toistaiseksi. Lumoavassa ei ollut enää yhtään jäljellä. Yhdestä toisesta paikasta saisi tilattua, mutta minä haluaisin vaan sen virkkuukoukun enkä kasaa lankaa sen mukana. No, onneksi on 3 mm virkkuukoukku ja alpakkaa josta virkata pitsikukkasia. Jos ehdin, postaan asiasta oman kirjoituksen.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Jämälankailua

Minua on vaivannut neuleplääh. Mikään kymmenestä keskeneräisestä työstä ei ole inspannut, ei sitten yhtään. Tälläisinä aikoina on parasta on tehdä seuraavaa: ottaa jämälankakori esille, ettiä sopivia lankoja ja aloittaa jämälankatyö.

Ostin torstaina uuden Kotoliving-lehden ja no... En taida kuulua lehden kohderyhmään. Mutta lehdessä oli ohjeet raidallisille kämmekkäille. Joten minänpä päätin toteuttaa ne jämälangoista.

Etsin jämälankalaatikosta pienet kerät Noron Silk Gardenia (worsted), Dropsin Nepalia ja Louhittaren luolan Pohjan Akkaa. Katsoin, että näistä tulee todella pirtsakat kämmekkäät ja oikeassa olin. Ei voi olla hymyilemättä tälle väriyhdistelmälle.

Mutta... Sinä Kotolivingin ohjeessa on jotain mätää. En tykännyt yhtään siitä, miten mökkelöt kämmekkäät ohjeen perusteella saan. Ei yhtään samannäköiset kuin lehden kuvassa. Joten päätin heittää ohjeen hiiteen ja tehdä oman mielen mukaan.

Wrist warmers

Kuvassa oikealla on Kotolivingin mukainen aloitus (tuossa kohtaan tulisi jo peukalon aukko?) ja sitten vasemmalla mun säveltämät. Tykkään ite enemmän noista omistani, joten puran tuon oikeanpuoleisen yritelmän.

Minä tykkään jämälangoista ja siitä, kuinka niistä voi inspiroitua ja neuloa kaikkea kivaa. Jämälankaneuletakki tai -tunika on ollut haavelistalla jo pitkään ja olen säästänyt siihen jämälankoja. Harmi vaan, että vielä menee pitkään ennen kuin voi projektin aloittaa. Kun niitä jämiä ei ole tarpeeksi.

Ps. Tuo Noron Silk Garden on aikasta ihanaa lankaa. Sitten joskus kun taas sitä löytyy alelaarista, niin täytyy ostaa muutama kerä. Miten olisi ihkuneuletakki valkoisesta Nepalista ja värikkäistä Silk Gardeneista? Huokaan ihastuksesta.

torstai 1. marraskuuta 2012

Neulenurkkaus

Raiku haastoi neulojat paljastamaan miltä neulenurkkauksessa oikeasti näyttää. Ja minähän vastaan haasteeseen ja otin kuvat neulenurkkauksesta. Tosin neulenurkkauksessa harvemmin neulon.

Neulenurkkaus 1: minun puoleni sohvasta

Neulenurkkaus 1

Siinä on iloisessa kasassa keskeneräiset työt, valmiit työt, käytössä olevat neuleet, silitettävät vaatteet ja neuleenkuivauspyyhe. Saattaa siellä jotain muutakin olla. Huomaa kassilliset lankoja sohvan vieressä. Kasassa näyttää olevan myös puolison parranajokone.


Neulenurkkaus 2: Koko keittiön sohva

Neulenurkkaus 2

Kankaita, kaavakirjoja, neuleita, lisää kankaita, Hesburgerin alennuskuponkeja, käsityölehtiä....

Sitähän kuvat eivät kerro, että käsityökaaos vallitsee myös muualla kämpässä, kuten työpöydälläni. En kuitenkaan tajunnut ottaa työpöydästä kuvaa. Sen ääressä minä yleensä neulon samalla kun olen tietokoneella.

Minulla olisi vaikka mitä blogattavaa mutta ei aikaa! Epäreilua. Tästäkin tuli sellainen pikapostaus.

Siitä vaan, tarttukaa haasteeseen!